Porkkana eli aitoporkkana (Daucus carota) on kaksivuotinen sarjakukkaiskasvi. Porkkana on kotoisin Keski-Aasiasta nykyiseltä Iranin ja Afganistanin seudulta, ja sitä viljeltiin aluksi sen lehtien ja siementen takia. Villiporkkanoista valikoitui vuosisatojen viljelysten aikana vahvajuurisempia yksilöitä, jotka olivat makeampia sekä vähemmän katkeria ja puisia. Euroopassa porkkanaa on syöty lääke- mutta myös ruokakasvina jo antiikin Rooman aikaan.
Alkuperäiset porkkanat olivat tummanvioletteja tai valkoisia. Tuttu oranssi väri porkkanoihin saatiin 1600-luvulla, jolloin monien väitteiden mukaan hollantilaiset jalostivat värin kunnioittaakseen Alankomaiden kuningashuonetta ja sen Orania-Nassaun kuningassuvun tunnusväriä. Saman vuosisadan aikana oranssi vihannes rantautui Suomeen. Tänä päivänä Suomessa viljellään paitsi oransseja, myös valkoisia, keltaisia ja purppuranvärisiä porkkanoita.
Yhdeksän kiloa vuodessa
Porkkana löytää tiensä suomalaisten lautaselle varsin usein; se on perunan jälkeen Suomen suosituin kasvis. Suomalaiset syövätkin porkkanaa peräti yhdeksän kiloa henkilöä kohden vuodessa. Myynnissä oleva porkkana on pääsääntöisesti kotimaista, Suomessa ammattimaisia porkkananviljelijöitä on yli 1700 hehtaarin peltoalalla noin 300 puutarhayrittäjää.
Terveellistä ja herkullista
Porkkana saa oranssin värinsä karotenoideista, erityisesti A-vitamiinin esiasteesta beetakaroteenista. Elimistössä beetakaroteeni muuttuu rasvaliukoiseksi A-vitamiiniksi, joka on hyväksi silmien, ihon ja limakalvojen hyvinvointiin. A-vitamiini vaikuttaa myös mm. hämäränäköön, solujen erilaistumiseen, elimistön puolustusmekanismeihin ja raudan imeytymiseen. Yksi porkkana päivässä kattaa päivän A-vitamiinitarpeen.
Lisäksi beetakaroteeni itsessään suojaa soluja ulkoisilta rasitteilta, kuten auringon UV-säteilyltä.
Porkkanoita voi syödä huoletta enemmänkin, sillä ne ovat vähäkalorisia. Kuituja porkkanassa sen sijaan on runsaasti, mikä tekee hyvää ruoansulatukselle. Porkkanoiden popsiminen sellaisenaan puolestaan auttaa pitämään hampaat puhtaana ja terveenä.
Kaiken tämän lisäksi porkkanassa on K-vitamiinia ja folaattia.
Kohtuus toki kaikessa, ja innokkaimpien porkkanafanien on hyvä pitää mielessä, että karotenemia, eli veren korkea beetakaroteenipitoisuus voi saada ihon värin muuttumaan kellertäväksi, varsinkin pienillä lapsilla. Ongelma on vain kosmeettinen, eikä ole terveydelle vaarallista.
Kotipuutarhurilla on lajikkeissa varaa mistä valita
Siemen-sarjan porkkanavalikoima on laaja. Baby-porkkanoilla on lyhyt viljelyaika ja niitä voi kylvää useamman kerran kesässä. Kesä- ja talviporkkanoita valikoimassa on monia lajikkeita, joista jokainen puutarhuri löytää itselleen sopivan, myös luomuna. Yellowstone-lajikkeen porkkana sen sijaan erottuu keltaisella värillään, ja maistuu täyteläiseltä. Parveke- ja terassiviljelijöillekin löytyy omansa, Siemen-sarjan Rondo ja Buzzy Patio Veggies -porkkana kasvavat pitkulaisen sijasta palloksi, joka mahtuu hyvin kasvamaan vaikkapa parvekelaatikkoon. Sperli-sarjasta puolestaan löytyy väriskaalaa: valitse vaikka sekoitus erivärisiä lajikkeita valkoisesta purppuraan.
Porkkanalle hyvät lähtökohdat
Porkkana kasvaa parhaiten multavassa ja hyvin kosteutta pitävässä maassa. Tasainen kastelu on tärkeää, jotta porkkanasta tulee tanakka.
Kannattaa istuttaa porkkana sen kumppanikasvien viereen. Nämä kasvit auttavat toisiaan tuottamalla ravinteita, karkottamalla tuhohyönteisiä, houkuttelemalla hyötyhyönteisiä ja ehkäisemällä tauteja. Porkkanan kumppanikasveja ovat mm. herne, pavut, kaalit, salaatti, pinaatti, retiisi, sipulit, tomaatti ja kurkku. Yrteistä salvia, timjami ja rosmariini ja kukista samettikukka ovat hyviä naapureita. Sen sijaan jos kasvatat myös tilliä ja palsternakkaa, ne kannattaa istuttaa kauemmas porkkanasta.
Hoidat ja ravitset porkkanoita tehokkaasti Stroller-sarjan tuotteilla.
Porkkana säilyy viileässä
Porkkana on siitä kiitollinen vihannes, että sen säilyvyys on jopa kahdeksan kuukautta. Lämpötilan tulee olla viileä, mieluiten niinkin vähän kuin nolla astetta. Säilyvyysaika lyhenee lämpötilan noustessa: 1–2 asteessa porkkana säilyy 4–5 kuukautta, ja viidessä asteessa 1–2 kuukautta. Porkkana on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää etyleeniä tuottavien kasvisten, kuten banaanin, omenan tai tomaatin lähellä.
Porkkanasta on moneksi
Porkkana on raaka-aineena varsin monipuolinen. Se on hyvä ja terveellinen välipala sellaisenaan rouskutettuna tai raasteena, mutta sen käytettävyys on laaja suolaisista pääruoista makeisiin jälkiruokiin.
Italialaisessa keittiössä porkkana on itsestäänselvyys; porkkana on osa soffritoa, italialaista haudutettua makupohjaa, johon tulee kaksi osaa sipulia, yksi osa varsiselleriä ja saman verran porkkanaa. Kasvikset leikataan pieneksi silpuksi, laitetaan kattilaan reilun oliiviöljylorauksen kanssa, ja haudutellaan hitaasti, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Tällä makupohjalla teet ihmeitä niin bolognese- kuin muihinkin kastikkeisiin, keittoihin ja patoihin.
Leipomista harrastava voi tehdä porkkanasta herkullisen porkkanakakun tai vaikkapa porkkanasämpylöitä.